Tuun varmasti vielä ennen kevättä luovuttamaan kokonaan sen odotuksen suhteen. Pari päivää sit olin sitä mieltä, et kevät ei varmasti tuu ikinä eikä koskaan. Nyt oon kattellu naamakirjasta keväisiä kuvia, voisin muutaman pistää tähänkin. Mutta ensin siitä aikaansaavuudesta.
Oon tänään heränny suht ajoissa ja panikoinu siitä, etten ikinä löydä oikeesta ovea, kun meen omt-fysioterapiaan. En voinu panikoida etten löydä oikeeta paikkaa, koska oon rakennuksen nähny niin monesti. Siinä, et pystyn jännäämään oven löytämistä, oon aika hyvä, koska sen sijainti oli ohjeistettu niin hyvin. Mut pieni jännitys pitää mielen vireänä. Mut pitäähän mun vähän jännittää paikalle löytämistä, koska fysioterapiaa en niin jännittäny, vaan enemmänkin odotin innolla. Ja oli kivaa! Musta tuntuu, et mun yläselkäni ei oo ikinä ollu näin liikkuva, ja sitä on hierottu ja niksauteltu vasta kerran. Mulla alkaa vähän olla jo toivoa, et siitä voi joskus saada normaalin, tai ainakin melkein.
Tänään kuulin myös hyvän selityksen sille, miks mun yläselkäni (tai lähinnä tuolta lapojen seutuvilta) on niin suora ja niin jumissa. Sen ei oo ikinä tarttenu liikkua, koska mun niskani ja alaselkäni liikkuu liiankin hyvin. Mua vähän jännittää kyllä se, et jos saan ton yläselän auki oikeasti. Mun pitää sit luoda ihan uus identiteetti ittelleni, kun en enää ole suoraselkäinen (suora, kunnioitettava, luotettava, rehellinen) henkilö. Tuleekohan musta fysioterapian myötä kiero ja epärehellinen?
Tänään oon myös varannu ajan (tai kaksi) hammaslääkärille. Varo vain narskuttelu, täältä pesee! Aion siis hankkia purentakiskot. Mulle on riittäny elämä kropan kanssa, joka tykkää aiheuttaa ittelleen kipua, nyt aion tehä kaikkeni (tai ainakin kaiken helpon...), että pääsisin ongelmista eroon. Huomenna oon varmaan taas ihan masentunu, ettei tästä tuu mitään, mut nyt fiilistelen, koska mun selkäni liikkuu enemmän ku ikinä. Ens viikolla alkaa vielä YTHS:n fysioterapiaryhmät, toinen on jaloille, toinen mobilisoi selkää. Narskuttelun lisäksi saa varoa jumittava selkä ja laiska nilkka. Vielä pitäs hankkia aika silmälääkärille, aina ku pitää kattella stereokuville päädyn siihen, et mun silmäni ei pelitä yhteen ihan niinku niitten pitäs, ja oon ihan varma, et jos en tee asialle mitään, mun vasemman silmäni näkökyky heikentyy, heikentyy ja heikentyy, koska kattelen maailmaa stereokuvalas.. ei kun oikean silmän kautta.
Kuntonyrkkeilyssäkin kävin. Oli mukavaa, ja kyynärpää ei valittanu yhtään. Skippasin kyllä punnerrukset. Oon aina miettiny, et miten ne muut siinä vieressä pystyy hakkaamaan niin kovaa, et säkit heiluu ku hullut. Sit tänään olinkin sellasen viereisen säkin kanssa, ja oho, sehän olikin paljon kevyempi ku se toinen. Ens kerralla aion kyllä olla sen vakisäkkini kanssa taas, ollaan jo alettu ystävystyä, se on tosi hyvä tyyppi. Tänään se näytti vähän surulliselta kun jäi yksin. Kerroin kyllä sille sit jälkikäteen, et se on paljon mukavampi säkki ku se toinen. Sen tuli varmasti parempi mieli.
Nyt se kevätfiilistely ja niitä kuvia. Tähän tilaan on enää kaks ja puol kuukautta:
Nallikari huhtikuun lopulla, tästä ei menny ku muutama päivä niihin helteisiin, jotka on tainnu esiintyä ja parissa aikasemmassa postauksessa.
Sillon oli ehkä vielä vähän kylmä.
Tai ehkä lähinnä tuulista. Näyttäsin ehkä vähän enemmän kodittomalta, jos vieressä ei möllöttäs kaukoputkea. Ja kodittomat ei ehkä polje pyörää kypärä päässä. Kohta on jo tuulipukukelit! En malttas odottaa.
Kohta tulee hyvät släkkäyskelitkin, pitää koittaa olla ahkerampi nyt tänä vuonna kun viime kesänä. Aion vahvistaa vempulanilkkaani niin, että oon hyvä tossa.
Voisin tilata täkskin vuodeks toukokuulle jo lämpimiä ilmoja.
Niin, että voi ajaa pyörällä sandaalit jalassa ja lyhyissä shortseissa. Tänä vuonna vaan toivon, että mulla on vahvemmat reidet ku viime vuonna, ja pohkeet kanssa. Ja ne onkin, jos en anna niitten nyt surkastua.
Mut tälläsiä kevätilmoja en tahdo! En ainakaan toukokuussa...
Oltiin kenttätöissä. Sää suosi. Melkein joka päivä tuli vettä, lunta tai räntää. Yritettiin kaivaa kuoppaa, mutta maa oli jäässä. Muhojoki on silti ikuisesti sydämissämme. Sieltä kaivautuu kun toinen yrittää fiilistellä kevättä. Se sanoo: "HAH! OLI MAAILMAN LÄMPIMIN VAPPU, MUTTA SEN JÄLKEEN TULI KYLMÄ! AINA VOI KÄYDÄ NÄIN! TÄSTÄKÖ SINÄ HAAVEILET?".
Oikeesti ne oli mukavat kaivaukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti